Pakku oli Pohjoisen vesiheimonvedentaitajamestari ja -opettaja, jota pidettiin jopa maailman parhaana vedentaitajana.[2] Pakku oli vakavamielinen ja ankara, mutta hyvin taitava opettaja. Hän piti kiinni Pohjoisen vesiheimon perinteistä ja opetti vedentaitamista vain miespuolisille oppilaille; hän kuitenkin teki poikkeuksen Kataran, entisen kihlattunsa lapsenlapsen, suhteen.[3] Hän oli myös Valkoisen Lootuksen seuran jäsen, ja hän otti osaa Ba Sing Sein vapautukseen.[4]
Synnyttyään vedentaitajamestarien pitkään sukuun, Pakku aloitti harjoittelemaan vedentaitamista "ennen kuin oppi seisomaan", mikä auttoi häntä tulemaan nopeasti mestariksi.
Jo nuoruudessaan Pakku oli taitava vedentaitaja, ja hänet oli järjestetty naimisiin Pohjoisen vesiheimon tytön, Kannan, kanssa. Hänellä oli aidot ja syvät tunteet Kannaa kohtaan, mutta Kanna ei kuitenkaan tuntenut samalla tavalla. Kykenemättä kohtaamaan kohtaloaan, Kanna lähti Pohjoisesta vesiheimosta.[3] Pakku oli järkyttynyt tapahtumien kulusta, jä hänestä tuli pian tyytymätön ja äkäinen. Vuosien jälkeen Pakkusta tuli heimonsa vedentaitajien johtaja ja antoi heidän palvella Pohjoista vesiheimoa eturintamalla Tulikansaa vastaan.[2]
Aangin ja Kataran tapaaminen[]
Vuosia myöhemmin, kun AvatarAang ja Katara saapuivat Pohjoiseen vesiheimoon etsimään vedentaitajaopettajaa, Pakku suostui opettamaan Aangia. Hän ei suostunut opettamaan Kataraa Pohjoisen vesiheimon perinteiden takia, vaan kehotti häntä menemään opettelemaan parantamista. Eräänä yönä hän sai Aangin kiinni, kun tämä oli opettamassa Kataralle oppimiaan liikkeitä. Silloin hän kieltäytyi opettamasta edes Aangia. Tietäessään, ettei Aangilla olisi varaa menettää hyvää vedentaitajaopettajaa, Katara vetosi Pohjoisen vesiheimon päällikköön, Arnookiin, että Pakku ottaisi Aangin takaisin oppilaakseen. Arnookin ehdotuksesta, Katara oli aikessa pyytää Pakkulta anteeksi, mutta muuttikin mieltään viime hetkellä ja haastoi hänet kaksintaisteluun. Vaikka Pakku ei ollut aluksi kiinnostunut ottelemaan, hän otti kuitenkin haasteen vastaan lopulta. Katara oli nopeasti alakynnessä, mutta ei suostunut antautumaan. Pakku päätti ottelun vangitsemalla Kataran jääpiikkien sisään. Vaikka hän huomasi Kataran kyvykkyyden, hän ei siltikään suostunut opettamaan tätä.[3]
Taistelun jälkeen Pakku huomasi maassa Kataralta ottelun aikana pudonneen kaulakorun. Pakku tunnisti korun omakseen, jonka hän oli kaivertanut kuusikymmentä vuotta sitten morsiamelleen Kannalle. Tajutessaan, että hänen itsepäinen sääntöjen noudattamisensa oli maksanut hänelle vaimonsa, Pakku suostui vihdoin opettamaan Aangia ja tämän lisäksi myös Kataraa[3], joka oppi nopeammin kuin yksikään hänen muista oppilaistaan. Tämän jälkeen Pakkulla oli suuri rooli puolustaessaan Pohjoista vesiheimoa Tulikansan hyökkäykseltä.[5] Hyökkäyksen päätyttyä Pakku antoi Kataralle tehtäväksi opettaa hidasoppista Aangia, kun hän itse matkustaisi Eteläiseen vesiheimoon auttamaan tuhoutuneen kansan jälleenrakentamisessa.[6]
Aang ja kumppanit matkustivat jonkin aikaa Pakkun mukana kohti Eteläistä vesiheimoa, ennen kuin heidän tiensä erosivat. Ennen tiimin lähtöä Omashuun Pakku antoi Kataralle vettä henkien lähteestä ja Aangille laatikon, joka sisälsi vedentaitamiskääröjä. Sokkalle hän toivotti tämän pettymykseksi vain hyvää matkaa.[7] Pakku ja muut Pohjoisen vesiheimon jäsenet jatkoivat matkaansa kohti Eteläistä heimoa, missä hän meni myöhemmin naimisiin Kannan kanssa.[1]
Ba Sing Sein vapautus[]
Pakkun ja muiden Valkoisen Lootuksen jäsenten saatua kirjeen Irohilta, hän liittyi Maan valtakunnan pääkaupungin, Ba Sing Sein, vapautukseen. Vähän ennen Sozinin komeetan tuloa, Avatar-tiimi tapasi Pakkun ja muut vanhat mestarit. Kun Katara ja Sokka näkivät Pakkun, hän kertoi olevansa heidän uusi isoisänsä, sillä hän oli mennyt viimein naimisiin Kannan kanssa. Katara ja Sokka olivat innoissaan asiasta. Sokka yritti keksiä jonkinlaista hienoa lempinimeä uudelle isoisälleen, joista yksi oli "Isopakku". Pakku ei ollut tyytyväinen, ja käski Sokkaa kutsumaan häntä normaalisti.[1]
Pakku ja Valkoisen Lootuksen seura aloittivat hyökkäyksen Ba Sing Seihin tarkoituksenaan vapauttaa kaupunki.[4] Pakku loi suuren aallon yhdelle Ba Sing Sein muurille, jonka hän sitten jäädytti. Hän ja Piandao liukuivat jäätä pitkin muurin yli kaupunkiin. Pakku sai torjuttua yhden tuliammuksen, mutta liekit haihduttivat veden jättäen hänet kyvyttömäksi suojautumaan seuraavalta ammukselta. Hän kuitenkin pelastui, kun Jeong Jeong loi suuren seinämän tulesta. Onnistuneen vapautuksen jälkeen Pakku oli ystäviensä ja liittolaistensa kanssa Zukon kruunajaisissa.[8]
Kyvyt[]
Vedentaitaminen[]
Pakku oli yksi maailman parhaista vedentaitajista, ja hän toimi vedentaitajaopettajana Pohjoisessa vesiheimossa. Taistellessaan Kataraa vastaan hän loi suuria aaltoja vedestä ja jäästä, ja voitti nuoren vedentaitajan vangitsemalla tämän jääpiikeillä, estäen tätä liikkumasta.[3]Pohjoisen saarron aikana Pakku sai voimaa täysikuusta ja hoiteli kymmeniä sotilaita tehostetulla vesipatsaalla.[6] Hänen taitonsa ja menetelmä, jolla hän opetti oppilaitaan, olivat suureksi avuksi Kataralle, joka toivoi tulevansa vedentaitajamestariksi.
Ba Sing Sein vapauttamisen aikaan Pakku taisteli yhdessä Piandaon kanssa monia Tulikansan sotilaita vastaan. Hän loi suuren aallon vedestä ja jäädytti sen nopeasti mahdollistaen Piandaon liukua alas.[4]
Muut taidot[]
Hänellä oli myös muutamia huomattavia lähitaistelutaitoja. Huolimatta vanhasta iästään, hän kykeni ketterästi väistelemään Kataran iskuja, ja pystyi myös rikkomaan tämän häntä kohti heittämiä jäälevyjä paljain käsin.[3]
↑Ehasz, Aaron, Ehasz, Elizabeth Welch, Hedrick, Tim, O'Bryan, John (kirjoittajat) & Volpe, Giancarlo (ohjaaja). (17. maaliskuuta 2006). "Avatar-tila". Avatar: The Last Airbender. Kirja 2: Maa. Jakso 1. Nickelodeon.