
Ensimmäisen osan kansi, jossa Aang, Katara ja Sokka ovat laivanhylyn edessä Eteläisessä vesiheimossa.
North and South on tulossa oleva sarjakuvakirjatrilogia, joka on jatkoa Smoke and Shadow -trilogialle. Kirjoittajana toimii yhä Gene Yang, kuvittajana Gurihiru, sekä julkaisijana Dark Horse Comics. Ensimmäinen osa tullaan julkaisemaan 28. syyskuuta 2016, toinen osa 25. tammikuuta 2017 ja kolmas osa 26. huhtikuuta 2017.[1]
North and South -trilogiaan kuuluvat seuraavat kirjat:
- North and South, osa 1
- North and South, osa 2
- North and South, osa 3
Juoni[]
Kun Aang lähtee avustamaan Tulen valtias Zukoa Tulikansaa koskevissa hengellisissä asioissa, Katara ja Sokka palaavat Eteläiseen vesiheimoon, ja yllätykseen huomaavat kotikylänsä muuttuneen vilkkaaksi kaupungiksi, jota Hakoda johtaa. Muutoksista näyttää olevan suurimmalta osin vastuussa Pohjoisesta vesiheimosta tullut Malina, joka pyrkii tuntemattomista syistä yhä enemmän yhdistämään Vesiheimoja toisiinsa.[2]
Trivia[]
- Tämä on toinen sarjakuvakirjatrilogia, jonka nimessä ei ole sanaa "the", ensimmäisen ollessa Smoke and Shadow.
Viitteet[]
- ↑ North and South Part 2 and 3 Covers Revealed. (18. helmikuuta 2016). Avatar: The Last Airbender Online.com.
- ↑ Avatar: The Last Airbender -North and South Part 1 release date. (12. helmikuuta 2016). Penguin Random House.
Katso myös[]
- Smoke and Shadow -trilogia
- The Promise -trilogia
- The Rift -trilogia
- The Search -trilogia