Avatar Wiki
Advertisement
Lok muutos

Kolmannen kirjan juliste.

Kirja 3: Muutos (易, engl. Book 3: Change) on The Legend of Korran kolmas kausi, jossa on kolmetoista jaksoa. Tapahtumat sijoittuvat kaksi viikkoa edellisen kauden jälkeen. Kausi alkoi 27. kesäkuuta 2014 jaksolla A Breath of Fresh Air. Kauden katsojalukujen jäädessä pieniksi, viisi viimeistä jaksoa päätettiin näyttää vain Internetin välityksellä. Kausi päättyi 22. elokuuta 2014 jaksoon Venom of the Red Lotus.

Korra ei ole onnistunut korjaamaan kaikkia Pimeän Avatarin Republic Citylle aiheuttamia tuhoja. Mutta yhtäkkiä hän ja Tenzin huomaavat, että osa ihmisistä eri kansakunnissa on saanut kyvyn taitaa tuulta. He päättävät jättää Republic Cityn omilleen, voidakseen kerätä kokoon kaikki uudet tuulentaitajat ja kouluttaa heistä uusia Tuulenkulkijoita. Mutta yksi uusista tuulentaitajista on mies nimeltä Zaheer, jonka johtama ryhmä pyrkii uuteen maailmanjärjestykseen ilman neljää kansakuntaa, Valkoisen Lootuksen seuraa tai Avataria. Lisäksi Maan valtakunnan nykyinen hallitsija vangitsee Ba Sing Sein tuulentaitajat käyttääkseen heitä omiin tarkoituksiinsa.

Jaksot

  1. A Breath of Fresh Air
  2. Rebirth
  3. The Earth Queen
  4. In Harm's Way
  5. The Metal Clan
  6. Old Wounds
  7. Original Airbenders
  8. The Terror Within
  9. The Stakeout
  10. Long Live the Queen
  11. The Ultimatum
  12. Enter the Void
  13. Venom of the Red Lotus

Trivia

  • Kolmannessa kirjassa kerrotaan enemmän maantaitamisesta.
  • Linillä on suurempi rooli kuin edellisellä kaudella, ja hänen perheestään kerrotaan enemmän.
  • Myös Bumia tullaan näkemään enemmän.
  • Jeremy Zuckerman on kertonut kolmannen kirjan olevan enemmän Avatar: The Last Airbenderin kaltainen.
  • 8. kesäkuuta 2014 jaksot 3-6 vuosivat espanjaksi dubattuina internettiin meksikolaiselta Nickelodeon-sivustolta, MundoNickistä.
    • Vuoto johti virallisen trailerin julkaisemiseen aiottua aiemmin, 11. kesäkuuta.
  • Jakso 10 vuoti internettiin 7. elokuuta 2014.
  • Kirja 3: Muutos on ainut Avatar-jatkumon kausi, jossa Katara ei esiintynyt.

Traileri

The_Legend_of_Korra_Book_3_Official_Trailer

The Legend of Korra Book 3 Official Trailer

Kirjan 3: Muutos virallinen traileri

Advertisement