"Korra-serkku ilmeisesti luulee, että isämme poismeno surettaa meitä." "En jää kaipaamaan häntä. Hänestä tuli lopulta viheliäinen mies." "Samaa mieltä. Mutta miten kerromme äidille?"
— Desna ja Eska keskustelevat Unalaqin kohtalosta.[1]
Desna ja Eska ovat Pohjoisen vesiheimon entisen päällikönUnalaqin kaksostytär ja -poika. He ovat myös AvatarKorran serkkuja ja Pohjoisen vesiheimon nykyisiä johtajia. He olivat uskollisia isälleen, totellen jokaista hänen käskyään siihen asti, kun hän yhdistyi Vaatun kanssa tullakseen Pimeyden Avatariksi. He kuitenkin kääntyivät jälkeenpäin isäänsä vastaan ja auttoivat Avatar-tiimiä pelastamaan maailman pimeyden aikakaudelta.[3]
Desna ja Eska syntyivät Unalaqille ja Malinalle vuonna 155 jSk. Kasvaessaan Pohjoisessa vesiheimossa, Desna ja Eska arvostivat vähän Eteläistä vesiheimoa ja sen asukkaita, mukaan lukien heidän serkkuaan Korraa.
Pohjoisen päällikön lapsina he istuivat kunniapöydässä kuninkaallisella juhla-aterialla, joka järjestettiin heidän isänsä kunniaksi. Siellä he kuuntelivat Unalaqin ja Korran välistä keskustelua, vaikka pysyivät koko ajan hiljaa.
Päivällisen jälkeen he osallistuivat karnevaaleihin, jossa he seisoivat arvokkaasti ja tuijottivat ohikulkijoita välinpitämättöminä. Silloin Bolin lähestyi Eskaa ja yritti hurmata hänet. Eska vain tuijotti häntä, ja Bolinia alkoi hermostuttaa. Desna kysyi yksitoikkoisesti, yrittikö Bolin solmia sidettä hänen siskonsa kanssa. Huvittuneena ajatuksesta viettää aikaa niinkin eri kulttuuritaustan omaavan henkilön kanssa Eska totesi Bolinin kuuluvan nyt hänelle. Kun Bolin kuitenkin kysyi halusiko hän hänet poikaystäväksi vai orjaksi, Eska ei selventänyt ja käski Bolinin voittaa hänelle palkintoja.[4]
Matka etelänavalle[]
Joskus myöhemmin, kaksoset matkustivat isänsä, Korran, Makon, Bolinin ja Tonraqin kanssa etelänavan keskukseen, missä Avatar Korra avaisi Eteläisen vesiheimon henkioven lopettaakseen pimeyden henkien hyökkäykset. Desna ja Eska olivat aikeissa kulkea kamelijakin selässä, mutta Bolin tuli heidän viereensä sivuvainuisella moottorikelkalla, jolloin Eska tiedusteli, oliko sivuvaunussa tilaa kahdelle matkustajalle. Bolin vastasi innokkasti myöntävästi tulkien asian niin, että Eska tahtoi matkustaa yhdessä hänen kanssaan. Eska oli kuitenkin tarkoittanut, että Bolin ajaisi moottorikelkkaa hänen ja hänen veljensä ollessa matkustajina, mikä aiheutti Bolinille mielipahaa.
Desna ja Eska ovat kolmas kaksopari kummastakin sarjasta, ensimmäiset ovat Poi ja Ping, toiset ovat Lo ja Li, neljännet ovat Wei ja Wing, ja viidennet ovat Hundun ja hänen veljensä. Kuitenkin, he ovat ainoita kaksosia, jotka ovat eri sukupuolta.
Kaksoset näyttäisivät pystyvän kommunikoimaan keskenään sanomatta toisilleen sanaakaan.
Eska on ainoa tunnettu naispuolinen heimopäällikkö Vesiheimosta.
Eska on myös ainoa tunnettu vedentaitaja Pohjoisesta vesiheimosta, joka käytti vedenhallintaa taistelemiseen. Heimo piti tätä tabuna vuoteen 100 jSk asti, jolloin naispuoliset vedentaitajat saivat käyttää taitojaan ainoastaan parantamiseen. Ironisesti, Eska ei itse ollut parantaja.
Eska on myös ainoa tunnettu nainen Vesiheimosta, joka on antanut miehelle kihlajaiskorun, koska yleensä naiset saavat käsinkaiverretun korun miehiltä.
Tuottajat vitsailivat paljastavansa, että Desna ja Eska olivat oikeasti pimeyden henkiä Unalaqin hallinnassa toisen kirjan lopussa.[6]